Vesipolkupyörä

Vesipolkupyörä vesisiivillä Yksi kiinnostavimmista tavoista liikkua veden pinnalla pelkästään ihmisen lihasvoimaa hyödyntäen on aquaskipper. Kaukana se muistuttaa polkupyörää, joka liikkuu oudolla tavalla veden pinnalla. Tarkemmin katsottuna huomaa kuitenkin, että siinä ei ole polkimia, jotka pyörittäisivät jotain liikettä tuottavaa mekanismia, eikä tässä laitteessa myöskään ole kellukkeita, jotka lisäisivät kelluvuutta. Kuinka tämä rakenne, joka on itsessään melko painava, pystyy pysymään pinnalla vieläpä kuljettajineen, ja liikkumaan merkittävällä nopeudella?

Miksi se ei uppoa vaan liikkuu?

Aquaskipper - vesiskootteri Aquaskipperin (tai kuten sitä joskus kutsutaan – “vesiliidokki”) rakenne näyttää ensi silmäyksellä hyvin yksinkertaiselta.

Jalkatasanne on kiinteästi yhdistetty kahden pystytangon avulla päärungon takaosassa sijaitsevaan siipeen. Etupuolelta jalkatasanteelta lähtee putkimainen runko, joka päättyy ohjausputkeen, ja joka muistuttaa paljon polkupyörän jarrukahvoja.

Ohjausmekanismi liittyy saranoilla etusiipeen, joka toimii tasapainottavana elementtinä. Hiukan tämän siiven etupuolella on kiinnitetty keulimista estävä “aallonkärki” – viistokulmainen, liukuva levy.

Rungon joustavuutta lisää kaareva polymeerijousi, joka asennetaan ohjausmekanismin ja etusiiven välille. Näin pääpiirteittäin siinä on kaikki.

Joissain malleissa saatetaan lisätä kellukkeita, jotka eivät ole käytössä liikkeessä, mutta jotka parantavat laitteen kelluvuutta sen mahdollisesti käännyttyä ympäri.

Koko rakenne valmistetaan yleensä kevyestä alumiiniseoksesta, mutta vesiskootterin kokonaispaino on silti 12 kilogrammaa. Mikä siis pitää sen veden pinnalla ja mahdollistaa sen liikkeen?

Tässä kohtaa on käytössä klassinen esimerkki bioniikasta – tieteenalasta, joka soveltaa käytännössä ja teknisesti luonnosta havaittuja periaatteita.

Miksi linnut eivät putoa lentäessään? Siipien nostovoiman ansiosta. Jos tämä on mahdollista ilmassa, se toimii takuulla myös nesteessä, joka on ilmamassaa satoja kertoja tiheämpää.

Miten voi selittää delfiinien ja valaitten kyvyn saavuttaa huimia nopeuksia vedessä? Tämä tapahtuu muuttamalla hyökkäyskulmaa niiden voimakkaissa “siivissä” – vaakasuuntaisissa pyrstöevissä. Aquaskipperin toiminta perustuu täsmälleen samoihin periaatteisiin.

Ohjaaja, joka käyttää tällaista laitetta, suorittaa rytmikkäitä ponnahdusliikkeitä, ja näin siirtää painonsa takaosassa sijaitsevalle siivelle.

Sargan märkäpuku Veden äärellä urheilua harrastaessasi kylmällä säällä tarvitset Sargan märkäpuvun .

Snowboard- ja hiihtoelokuvia ei tarvitse enää etsiä. Parhaat leffat löytyvät tästä listasta .

Aquaskipperin evoluutio

Trampofoil - aquaskipperin edeltäjä Ensimmäiset kokeilut vastaavanlaisten vesiajoneuvojen luomiseksi aloitti ruotsalainen suunnittelija Alexander Sahlin 1990-luvulla.

Hänen työnsä tuloksena syntyi laite nimeltä “trampofoil”, joka patentoitiin ja esiteltiin julkisuudelle vuonna 1993.

Trampofoilin toimintaperiaate ei eroa edellä kuvatusta. Ero piilee siinä, että rungon joustavuus saatiin aikaan ilman saranoitua yhdistelmää ja jousia, vaan kaarevalla rungolla, jonka käyttö vaati ohjaajalta huomattavaa fyysistä ponnistelua.

Tällaiset “vesipolkupyörät” tulivat nopeasti suosituiksi ja niitä valmistettiin teollisesti pitkään. Niitä voi edelleen löytää silloin tällöin.

Vuonna 2007 kehitetyssä Aquaskipperissä, jota tukee kaareva jousi, rungon massaa onnistuttiin vähentämään, tehden laitteesta kevyemmän ja joustavamman. Tämä mahdollisti laajemman käyttäjäkunnan tutustumisen tähän vesiliikuntamuotoon.

Aquaskippereitä valmistetaan melko suurina sarjoina, ja niiden hankinta on helppoa, varsinkin kun hinnat ovat laskeneet merkittävästi – modernin mallin voi löytää 11–12 tuhannella ruplalla.

Pumpabike Teeman jatkokehityksenä syntyi myös “Pumpabike”. Tämä malli, jonka eteläafrikkalainen insinööri ja keksijä Mike Puzey patentoi vuonna 2003, eroaa hieman ulkonäöltään ja rakenteeltaan, mutta toimintaperiaate on täysin sama.

Pumpabikessa runko on korvattu melko leveällä muovilaudalla, johon on kiinnitetty ohjaustanko. Pilotin jalkatuki on varustettu jalustimilla, mikä ei ainoastaan lisää mukavuutta, vaan myös parantaa hyötysuhdetta.

Mielenkiintoinen on myös pääsiiven hyökkäyskulman säätömekanismi – se on koottu jousitetun sarana-alustan pohjalta suoraan siipipylväiden kiinnityskohdassa alustaan.

Pumpbikejen yleinen rakenne on hieman monimutkaisempi kuin tavallisessa vesihyppelijässä, mikä näkyy sen hinnassa. Tosin juuri tällä nopeakäyttöisimmällä mallilla on saavutettu vastaavien laitteiden nopeusennätys (32,19 km/h).

Vesihyppelijällä ajamisen tekniikka

Aquaskipper Ei pidä luulla, että vesihyppelijä on sellainen laite, jolla voi yksinkertaisesti “istua ja ajaa”. Tällaisen liikkumistavan hallinta vesipinnoilla voi vaatia tiettyä ketteryyttä ja merkittävää fyysistä panostusta. Kuitenkin noin tunnin harjoittelun jälkeen useimmat aloittelijat alkavat liikkua itsenäisesti.

Liikkeelle lähtö on parasta aloittaa laiturilta, joka on 0,5 metriä vedenpinnan yläpuolella. Vesihyppelijälle tarvitaan alkuimpulssi, jotta se pysyy vedessä ja saa liikesuunnan.

Pilotti asettaa yhden jalan alustalle, laskee etusiiven veden tasoon ja työntyy toisella jalallaan tukipinnalta. Miniminopeus, joka pitää vesihyppelijän veden pinnalla, on noin 8 km/h.

Sukellus Phuketissa Sukellus Phuketissa ja muissa maailman mielenkiintoisimmissa sukelluspaikoissa on kuvattu verkkosivustollamme.

Ehkä sinua kiinnostaa myös lista parhaista freerunning-elokuvista. Käy silloin tällä sivulla .

Miten voittaa korkeanpaikankammo? Lue lisää täältä .

Alkuliikkeen jälkeen myös toinen jalka asetetaan alustalle. Pilotti alkaa tehdä hyppyliikkeitä, jakaen painon takaalustalle (jopa 80 %) ja etusiivelle (20 %).

Kevyt työntö ohjaustangosta tulisi hieman edeltää suurinta ponnistusta taka-alustalle. Jos lähtö onnistui, vesihyppelijä alkaa kerätä vauhtia.

Hypyt tulee suorittaa päkiöillä seisten. Hitaasti liikuttaessa hypyt tehdään usein ja pienellä voimalla. Hyvän nopeuden saavuttamiseksi hyppyjä tehdään harvemmin mutta syvällä amplitudilla.

Yksi yleisimmistä aloittelijoiden virheistä on epätasainen painon jakautuminen pilotin kehon välillä. Ohjaustangosta ei pidä nojata liikaa – pääpaino tulee olla alustalla.

Käännöksiä tehdään käyttämällä ohjaustankoa ja muuttamalla hieman pilotin painopistettä.

Ensimmäisten epäonnistumisten jälkeen ei kannata panikoida – vesihyppelijän hallinnan oppii varmasti. Pelastusliiviä käyttämällä epäonnistuneet yritykset eivät ole vaarallisia – laitteen rakenne tarjoaa positiivisen kelluvuuden, ja sen voi helposti hinata takaisin lähtöpaikalle.

Ei kannata odottaa heti pitkiä ja vauhdikkaita retkiä – vesihyppelijällä liikkuminen on hyvin samankaltaista kuin harjoittelu kuntosalilaitteilla. Kokematon pilotti tuskin jaksaa pysyä vedessä pidempään kuin muutaman minuutin.

Videolla: kuinka koota ja ajaa vesihyppelijällä

https://www.youtube.com/watch?v=ZeKz-EnGNFs

Kilpailut nopeudessa tai pitkillä matkoilla ovat saatavilla vain hyvin koulutetuille urheilijoille. Kuitenkin tällaisella “vesipolkupyörällä” ajaminen aktivoi lähes kaikki lihasryhmät, mikä tekee vesihyppelijästä erinomaisen kuntoilumuodon.

Vesihyppelijällä liikkumisen etäisyysennätys on tällä hetkellä 11,2 kilometriä.

Teknologinen kehitys ei pysähdy, ja nyt markkinoille on tullut paranneltu miniliikkumisväline, joka toimii vedenalaisilla siivillä – “hydroglider”. Tämä laite yhdistää vesihyppelijän siipirakenteen ja ohjauksen, surffilaudan ja sähkömoottorin, ja sen avulla voi liikkua jopa 40 km/h nopeudella yli kahden tunnin ajan. Mutta tämä onkin jo aivan eri tarina.