Vuosi vuodelta talviurheilulajien kokoelma kasvaa uusilla ja jännittävillä lajeilla. Jotkut pysyvät harrastajien eksklusiivisena hupina, toiset saavuttavat kansainvälistä tunnustusta ja jopa saattavat ajan mittaan päätyä talviolympialaisten ohjelmaan.
Kymmenen tai viisitoista vuotta sitten harva tiesi nimiä kuten curling, skeleton, short track, halfpipe tai slopestyle – ja tänään niistä on tullut olympialajeja. On myös uudemman sukupolven talvisia extreme-lajeja!
Drytooling
Jääraudat, hakut ja jääkiipeilyvarusteet ilmestyivät samaan aikaan kuin itse vuorikiipeily. Mutta “kuiva kiipeily” eli drytooling on aivan tuore urheilulaji. Sitä kutsutaan leikillisesti “kiipeilyn kömpelöimmäksi muodoksi”. Tämä kiipeilylaji on erinomainen vaihtoehto urheilijoille, jotka eivät ole innostuneita jäästä ja haluavat harjoitella paremmin hallitussa ympäristössä.
Tämä on vuorikiipeilyn muoto, jossa kiivetään lähes pystysuoria rinteitä erityisten jääkiipeilyyn tarkoitettujen työkalujen avulla – hakut käsissä ja jääraudat kengissä. Drytoolingille on kehitetty oma tekniikka, joka poikkeaa merkittävästi perinteisestä kiipeilystä. Muutamia keskeisiä teknisiä vinkkejä käsitellään artikkelissa Kolme drytooling-vinkkiä.
Urheilijat käyttävät drytoolingia pääasiassa paljailla kallioilla välikausina ja yhä useammin alueilla, joihin ilmastonmuutos on vaikuttanut. Sopivia paikkoja drytoolingille ovat luolat ja jyrkät kalliot, jotka eivät sovellu perinteiseen kiipeilyyn. Reitit koostuvat yleensä 50/50 luonnollisista ja kiipeilijöiden poraamista tai muokkaamista otteista, joissa käytetään jääkiipeilytyökaluja.
Tästä syystä konflikteja esiintyykin perinteisen kiipeilyn harrastajien kanssa. Drytoolingin harjoittajat vahingoittavat usein perinteisiä otteita ja kiipeilypintoja, mikä herättää kiipeilijöiden suuttumusta. Lisäksi naarmuuntuneet ja halkeilleet kalliot tuovat murhetta jopa niille, jotka eivät ole kiipeilyn asiantuntijoita.
drytooling-na-skalodrome
Tämä on teknisesti haastava ja äärimmäinen kiipeilyn muoto, jossa suuri osa liikkeistä on epäluontevia ja kömpelöitä, vaatii epätavallisia ratkaisuja sekä täydellistä fyysistä kuntoa.
Sellaiset yritykset kuin Petzl, Black Diamond ja venäläinen Krukonogi ovat alkaneet valmistaa erityisiä drytooling-varusteita.
drytooling-varusteet
Nykyään drytoolingin harrastajat ovat rakentaneet reittejä eri vaikeusasteilla, alkaen helpoista ja päätyen kaikkein vaikeimpia (M1-M15), mukaan lukien pystysuoria ja käänteisiä rinteitä sekä “miksireittejä” (yhdistelmiä kallio- ja jääosuuksista). Monia reittejä löytyy Krimiltä, Kaukasukselta, Tšekin Tatroilta, Norjan vuorilta ja Kanadasta.
Drytoolingiin sopivia kiipeilykeskuksia rakennetaan sekä kivestä että puusta. Muuten, lähes kaikki aloittelevat kiipeilijät tekevät ensimmäiset nousunsa niin sanotusti “vanerilla”.
Drytoolingin ekologinen etiikka ja estetiikka on kuvattu artikkelissa Säännöt drytoolingille .
Naturbahn
Naturbahn-kelkkailu ei ole kovin tunnettu, mutta jokainen on todennäköisesti kokeillut sitä harrastusmielessä. Tämä on nimittäin sama asia kuin kelkkamäki – luonnolliselta rinteeltä laskeminen kelkalla, kuten lapset tekevät talvisilla mäenlaskuilla.
Itse asiassa kansainvälisiin kilpailuihin valmisteltuja ratoja koskee tiukka “luonnollisuuden” sääntö. Radan muokkaaminen keinotekoisesti, tekolumen käyttö tai minkäänlaisten kemiallisten lisäaineiden lisääminen luonnolliseen lumeen on ehdottomasti kielletty.
Säännöt määrittävät radan pituuden (yleensä 0,8–1,2 kilometriä), mutkien ja kaarteiden määrän ja kulmat, radan keskimääräisen ja maksimikaltevuuden (13 ja 25 astetta). Tämä on todellinen, huipputason adrenaliinia tarjoava talvilaji.
Laji on ollut suosittu Euroopassa jo pitkään, ja Euroopan mestaruuskisoja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien. Rohkea yritys tuoda tämä laji olympialaisten ohjelmaan ei kuitenkaan saanut kannatusta kansainväliseltä kelkkailuliitolta – naturbahn ei ole vielä saavuttanut suosiota Euroopan ulkopuolella.
Kilpailut järjestetään kolmessa kategoriassa – miesten yksilö- ja parikilpailu sekä naisten yksilökilpailu. Erinomaista harjoittelu- ja kilpailuympäristöä on luotu Itävallan ja Italian Alppien juurella, hyviä ratoja löytyy myös Saksasta, Sveitsistä ja Puolasta. Ei kauan sitten Venäjälle avattiin rata, joka täyttää kaikki vaatimukset. Vuoden 2019 luonnonratalaskun maailmancupin ensimmäinen vaihe on tarkoitus järjestää Moskovassa.Skwal (skwal)
Pintapuolisesti se näyttää tavanomaiselta lumilautailulta. Periaatteessa, kun tämä alppihiihdon laji ilmestyi, jopa urheilualan ammattilaiset pitivät sitä sellaisena, ja skwal-kilpailijat osallistuivat lumilautailukilpailuihin. Mutta he voittivat kerta toisensa jälkeen, mikä johti skwalin erottamiseen omaksi lajikseen.
Skwal-lauta
Uuden urheiluvälineen, skwalin, luominen on kiinnostava episodi. Tunnettu ranskalainen alppihiihtäjä Patrick Balmain hallitsi yhtä hyvin sekä klassisen laskettelun tekniikan että lumilautailun taidon. Koska hän ei osannut päättää, kumman valitsisi, ranskalainen päätti yksinkertaisesti luoda uuden laudan, joka yhdistää molempien ominaisuudet.
Skwal-lauta on erityislaatuinen hybridilauta, jossa yhdistyvät alppisuksen ja lumilaudan ominaisuudet. Se on keskeltä kavennettu ja reunoilta leveämpi. Lumilautailusta poiketen urheilija seisoo kasvot kohti rataa, mikä mahdollistaa syvien kaartojen ja jyrkkien käännösten tekemisen molempiin suuntiin. Laskutekniikka tällaisella laudalla on jäykempi ja vaatii erityistä urheilijan valmistautumista.
skwal
Tämä urheilulaji on nuori, mutta sillä on yhä enemmän kannattajia. Sen suosio kasvaa myös Venäjällä. Urheiluvälinefirmat tarjoavat tarvittavaa välineistöä eurooppalaisilta huippuvalmistajilta. Venäläisten skwal-harrastajien foorumi on aktiivinen: siellä vaihdetaan kokemuksia uusista välineistä, kertomuksia löydetyistä laskurinteistä, neuvoja ja valokuvia.
Snowscoot
Mitä tehdä maastopyöräilyn ystävälle talvella, kun lumi peittää maan? Ei ongelmaa – siihen on snowscoot eli pyörälumikelkka. Se on lumilaudan ja perinteisen potkulaudan hybridi.
Snowscoot
Snowscootin rakenne: kaksi leveää suksilautaa, joissa molemmissa on taivutetut etu- ja takaosat. Pitkempään lautaan kiinnitetään runko ja urheilijan kengille tarkoitetut pidikkeet. Lyhyempi lauta toimii ohjaukseen ja jarrutukseen ja on yhdistetty polkupyörämäiseen ohjaustankoon. Urheilija ohjaa tätä “lumikelkkaa” seisten hieman koukistetuilla polvilla.
Äärimmäistä snowscoottailua
Snowscoot kehitettiin Ranskassa vuonna 1991 Frank Petoud’n toimesta Concours Lépine -kilpailussa. Samana vuonna Petoud patentoi välineensä.
Ensikokeilu vuosina 1991–1996
Massatuotanto alkoi vuonna 1996 yhteistyössä Sunnin - ranskalaisen maastopyörävalmistajan - kanssa.
Jo vuonna 1998 snowscootit kiersivät ratoja 10 maassa, ja ensimmäiset kansainväliset kilpailut, mukaan lukien snowscootin maailmanmestaruuskilpailut, järjestettiin. Monissa maissa syntyivät kansalliset assosiaatiot tämän talviekstremismin pariin.
Snowscooting-talvea
Laskemistaktiikka tällä välineellä on huomattavasti vaikeampaa kuin lumilaudalla, ja siihen siirtyminen kannattaa vain, jos on jo kokemusta laskettelusta. Nopeus voi kasvaa valtavaksi, ja snowscootin reaktio epätasaisuuksiin, kuoppiin ja hyppyreihin voi olla arvaamaton. Usein käy niin, että ilmassa urheilija ja lumikelkka “erkanevat” ja laskeutuvat erillään.
Monien lumiurheilun ystävien mielestä snowscoot on kaikista “alamäkiurheilun” lajeista ehkä kaikkein ekstremistisin ja sisältää merkittävän määrän loukkaantumisriskiä.
Samaan henkeen ja välineeseen voidaan rinnastaa skibiking. Alppimäkeen laskeutumiseen käytetään “suksipyörää”, jolla on useita englanninkielisiä nimityksiä: Snow Bike, Skibob, Skike tai Skicycle. Sillä ajaminen on helpompaa kuin miltä se näyttää, ja se on varsin vakaa suurilla nopeuksilla. Tällaisen pyörän voi jopa valmistaa kotipajassa.
Lumipyörä
Snow-kayaking
Melojat ja kajakkipujottelun fanit eivät myöskään jää lumiselta kaudelta ilman iloa.
Snow-kayaking eli snow-boating on laskua vuoren rinnettä alas lumen peittämällä pinnalla erityisillä kajakeilla. Kajakissa istuvalla urheilijalla on oikea mela, jolla hän ohjaa kajakkiaan huimaa vauhtia alaspäin mennessään.
Tällaisten laskujen videot hämmästyttävät katsojia nopeudella ja urheilijoiden taidoilla, jotka eivät ainoastaan hallitse jyrkkiä rinteitä, pudotuksia ja hyppyreitä, vaan myös onnistuvat tekemään akrobaattisia temppuja.
Snow-kayaking on intohimoisten harrastajien laji, mutta kuka tietää – ehkä sen edessä on myös “ammattilais"tulevaisuus. Virallisesti tästä tuli urheilulaji vasta vuonna 2002, ja ensimmäinen maailmanmestaruuskilpailu järjestettiin vuonna 2007 Itävallassa.
Erikseen kannattaa tarkastella skijoringiä. Tälle upealle talviekstremismille omistetaan erillinen artikkeli.
